5.10.2017

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 10.4.2015

Käräjäoikeus tuomitsi A:n törkeästä petoksesta, törkeän petoksen yrityksestä ja törkeästä väärennyksestä (kohdat 34, 35 ja 44) yhteiseen yhden vuoden viiden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, johon sisältyi myös täytäntöönpantavaksi määrätty jäännösrangaistus. Käräjäoikeus katsoi A:n tunnustamisen ja muun näytön perusteella, että A oli 1. - 18.8.2014 erehdyttänyt väärentämiensä tekstiviestien ja internetsivustojen avulla useita asianomistajia luovuttamaan verkkopankkitunnuksiaan sekä tämän jälkeen käyttänyt kyseisiä tunnuksia oikeudettomasti ja yrittänyt tehdä tai tehnyt tilisiirtoja siten, että varat oli saatu siirrettyä hänen hallintaansa. A oli myös yrittänyt hakea pikaluottoja eräiden asianomistajien tiedoilla. A oli näin aiheuttanut asianomistajille useiden kymmenien tuhansien eurojen vahingon tai vahingonvaaran. Lisäksi A:n syyksi luettiin se, että hän oli rahoituslaitosten nimissä tehnyt ja lähettänyt lukuisille yksityishenkilöille edellä mainittuja vääriä verkkopankkitunnusten kalasteluviestejä.

Käräjäoikeus hylkäsi muut vastaavanlaiseen menettelyyn perustuneet syytteet petoksista ja törkeistä petoksista sekä niiden yrityksistä ja törkeästä väärennyksestä (kohdat 8 - 20, 23, 24, 26, 27, 29 ja 31 - 33). Mainituissa kohdissa tekoajat olivat aikavälillä 27.2. - 25.7.2014, ja teonkuvausten mukaan A oli toiminut yhdessä erään toisen henkilön kanssa. Käräjäoikeus katsoi, että A:n osallisuus tekoihin oli selvitetty elokuun 2014 osalta, mutta A:n syyllisyydestä tätä aikaisempiin rikoksiin ei ollut näyttöä.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Juha Fredriksson ja lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden päätös 10.2.2016 ja tuomio 23.3.2016

Syyttäjä valitti hovioikeuteen hylättyjen syytteiden osalta. Hovioikeudessa syyttäjä nimesi uusiksi kirjallisiksi todisteiksi litteroinnit kolmesta keskustelusta, joissa A:n äiti B oli keskustellut A:n kanssa vankilan tapaamistilassa sekä kahden muun henkilön kanssa puhelimessa. Keskustelut oli tallennettu teknisellä kuuntelulla ja telekuunteluilla. Samalla syyttäjä nimesi B:n uudeksi todistajaksi.

Hovioikeuden pääkäsittelyssä B kieltäytyi todistamasta vedoten vaitiolo-oikeuteensa A:n läheisenä. Tämän johdosta hovioikeus katsoi päätöksessään, ettei myöskään litterointien käyttämistä todisteena voitu sallia, koska B oli käyttänyt oikeuttaan kieltäytyä todistamasta ja litterointien todistusteema olisi ollut sama kuin B:n kuulemisen.

Pääasiaa koskevassa tuomiossaan hovioikeus hylkäsi syyttäjän valituksen ja pysytti käräjäoikeuden tuomion A:n osalta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Harri Katara, Caritha Aspelin ja Kaisa Voima.

Ratkaisu valituslupahakemukseen

Syyttäjälle myönnetään valituslupa myös siltä osin kuin kysymys valitusluvan myöntämisestä on siirretty ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

Pääasiaratkaisun perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Käräjäoikeus on kohdissa 34, 35 ja 44 katsonut A:n

syyllistyneen törkeään petokseen, törkeän petoksen yritykseen ja törkeään väärennykseen, jotka oli tehty 1. - 18.8.2014. A:n on katsottu väärennettyjen tekstiviestien ja internetsivustojen avulla erehdyttäneen useita yksityishenkilöitä luovuttamaan verkkopankkitunnuksensa, joita A on oikeudettomasti käyttänyt tilisiirtojen ja luottohakemusten tekemiseen. Käräjäoikeus on sen sijaan hylännyt muut vastaavanlaiseen menettelyyn perustuneet syytteet petoksista ja törkeistä petoksista sekä niiden yrityksistä ja törkeästä väärennyksestä 27.2. - 25.7.2014 (kohdat 8 - 20, 23, 24, 26, 27, 29 ja 31 - 33). Käräjäoikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että A olisi ennen elokuuta 2014 ollut osallisena syytteissä tarkoitettuihin rikoksiin.

2. Syyttäjä on valittanut käräjäoikeuden tuomiosta hylättyjen syytekohtien osalta hovioikeuteen ja tällöin nimennyt uusiksi kirjallisiksi todisteiksi litteroinnit kolmesta keskustelusta, joissa toisena osapuolena on ollut vastaaja A:n äiti B. Ensimmäinen litterointi on koskenut telekuuntelussa tallennettua B:n puhelinkeskustelua 12.9.2014 yhden A:n kanssasyytetyn, C:n kanssa. Toinen todisteista on ollut teknisessä kuuntelussa tallennettu keskustelu A:n ja B:n välillä Vantaan vankilan tapaamistiloissa 11.10.2014. Kolmas litterointi on koskenut telekuuntelussa 23.10.2014 tallennettua puhelinkeskustelua B:n ja "Tero"-nimisen henkilön välillä. Lisäksi syyttäjä on hovioikeudessa nimennyt B:n uudeksi todistajaksi. Syyttäjä on ilmoittanut litterointien todistusteemaksi sen, että A oli ollut ulkopuolisten kertoman mukaan mukana rikosten tekemisessä alusta alkaen ja että rikokset olivat jatkuneet samanlaisina. Syyttäjä on ilmoittanut todistaja B:n todistusteeman olevan sama kuin litterointien teema.

3. Hovioikeuden pääkäsittelyssä B on vastaajan äitinä kieltäytynyt todistamasta. Hovioikeus ei päätöksessään 10.2.2016 ole sallinut syyttäjän kirjallisiksi todisteiksi nimeämien B:n mainittujen keskustelujen litterointien käyttämistä todisteena asiassa, koska B oli käyttänyt oikeuttaan kieltäytyä todistamasta ja hänen todistusteemansa olisi ollut sama kuin litterointien.

4. Tuomiossaan hovioikeus on hylännyt syyttäjän valituksen ja pysyttänyt käräjäoikeuden tuomion.

5. Korkeimmassa oikeudessa on syyttäjän muutoksenhaun johdosta kysymys ensin siitä, estääkö rikosasian vastaaja A:n äidin B:n kieltäytyminen todistamasta sen, että hänen mainittuja salaisilla pakkokeinoilla tallennettuja ja kirjalliseen muotoon saatettuja keskustelujaan käytettäisiin asiassa todisteina. Jos litterointien käyttäminen todisteina sallitaan, kysymys on toiseksi näytön arvioinnista hylättyjen syytekohtien osalta sekä niistä mahdollisesti tuomittavista seuraamuksista.

Sovellettavat säännökset

6. Oikeudenkäymiskaaren todistelua koskevat 17 luvun säännökset on uudistettu lailla 732/2015, joka on tullut voimaan 1.1.2016. Oikeudenkäyntiä koskevia säännöksiä sovelletaan lähtökohtaisesti heti myös jo vireillä olevissa asioissa. Mainitussa laissa olevan siirtymäsäännöksen mukaan asiassa, joka on tullut vireille ennen lain voimaantuloa, noudatetaan kuitenkin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä vaitiolovelvollisuudesta ja -oikeudesta oikeudenkäynnissä. Koska tämä asia on tullut vireille ennen mainitun lain voimaantuloa, asiassa noudatetaan näin ollen aikaisemman lain säännöksiä siltä osin kuin kysymys on vaitiolovelvollisuudesta ja -oikeudesta oikeudenkäynnissä.

7. Jo asiassa sovellettavan aiemman lain aikana lähtökohtana on ollut niin sanottu vapaan todistelun periaate, josta poikkeamiselle on oltava riittävät oikeudelliset perusteet laissa. Periaate sisältää sen voimassa olevan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 1 momentissa (732/2015) lausutun oikeusohjeen, että asianosaisella on oikeus esittää haluamansa näyttö asian tutkivalle tuomioistuimelle, jollei laissa toisin säädetä.

8. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 20 §:n (571/1948) mukaan todistaja ei saa kieltäytyä todistamasta. Pykälässä säädetään kuitenkin tästä lähtökohdasta poikkeavasta asianosaisen lähiomaisen oikeudesta kieltäytyä kokonaan todistamasta. Pykälän mukaan vastoin tahtoansa älköön todistamaan vaadittako muun muassa sitä, joka on asianosaisen suoraan etenevässä tai takenevassa polvessa oleva sukulainen (2 kohta). Voimassa olevassa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 17 §:n 1 momentissa (732/2015) on tältä osin asiallisesti vastaava säännös asianosaisen läheisen kieltäytymisoikeudesta.

9. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 1 momentin (571/1948) mukaan todistaja saa kieltäytyä kertomasta seikkaa tai vastaamasta kysymykseen, jos hän ei voisi sitä tehdä saattamatta syytteen vaaraan itseään tai toista, joka on häneen sellaisessa suhteessa kuin luvun 20 §:ssä on sanottu. Tästä niin sanotusta itsekriminointisuojasta, joka koskee myös asianomaisen henkilön läheistä, säädetään aiempaa oikeustilaa asiallisesti vastaavasti voimassa olevan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 18 §:n 1 momentissa (732/2015).

10. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 25 §:ssä (732/2015) säädetään todisteen hyödyntämiskiellosta. Pykälän 2 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan tuomioistuin ei saa rikosasiassa hyödyntää luvun 18 §:ssä säädetyn vaitiolo-oikeuden vastaisesti hankittua todistetta. Niin kuin lainkohdan esitöissäkin on todettu, hyödyntämiskielto koskee myös epäiltyyn tai vastaajaan luvun 17 §:n 1 momentissa tarkoitetussa suhteessa olevan läheisen vaitiolo-oikeutta loukaten hankittua todistetta (HE 46/2014 vp s. 89).

11. Tässä asiassa vastaaja A:n äiti B on kieltäytynyt kokonaan todistamasta mainitun oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 20 §:n 2 kohdan (571/1948) nojalla. Tähän ja siihen nähden, että todisteiden todistusteemat olisivat olleet samat, hovioikeus ei ole sallinut B:n keskustelujen litterointien käyttämistä todisteina asiassa. Korkein oikeus toteaa, että kysymystä litterointien käyttämisestä todisteina on arvioitava sekä itsekriminointisuojaan liittyvän läheisen vaitiolo-oikeuden (eli niin sanotun läheiskriminointisuojan) että asianosaisen läheisen kokonaiskieltäytymisoikeuden kannalta.

Läheisen vaitiolo-oikeus

12. Rikoksesta epäillyn oikeus vaieta ja olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen ovat oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeisiä vaatimuksia. Itsekriminointisuoja ei kuitenkaan anna suojaa syyllisyyttä tukevia lausumia vastaan sinänsä, vaan se turvaa sitä, ettei tällaisia todisteita hankita epäillyltä pakottamalla tai painostamalla (esim. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu Ibrahim ja muut v. Iso-Britannia 13.9.2016 kohta 267 sekä KKO 2014:82 kohta 17 ja KKO 2015:6 kohta 11). Itsekriminointisuoja ei koske jonkin viranomaistoimenpiteen passiivista sietämistä. Henkilö on velvollinen sietämään esimerkiksi kotietsinnän ja takavarikon, puhalluskokeen sekä veri-, virtsa- ja ääninäytteen ja DNA-testiä varten hius- tai kudosnäytteen ottamisen (esim. Saunders v. Iso-Britannia 17.12.1996 kohta 69 ja Jalloh v. Saksa 11.7.2006 kohta 102). Suoja ulottuu niihin tilanteisiin, joissa henkilö pakotetaan aktiivisesti tuottamaan raskauttavia todisteita, kuten tunnustamaan tai kertomaan todisteen sijaintipaikka taikka johdattamaan todisteen luokse (LaVM 19/2014 vp s. 19 - 20 sekä HE 46/2014 vp s. 58 ja 89).

13. Korkein oikeus katsoo, ettei läheiskriminointisuojaa ole perusteita ulottaa ainakaan pidemmälle kuin itsekriminointisuojaa. Edellä todetut itsekriminointisuojan soveltumisalan rajat koskevat näin ollen vastaavasti myös rikoksesta epäillyn läheisten oikeutta olla myötävaikuttamatta läheisensä syyllisyyden selvittämiseen. Itse- tai läheiskriminointisuoja ei estä epäillyltä tai tämän läheiseltä myös pakkokeinoja käyttämällä saadun todistusaineiston hyödyntämistä, kunhan aineisto ei ole syntynyt tai sitä ei ole hankittu vaikuttamalla epäasianmukaisesti epäillyn tai tämän läheisen tahdonmuodostukseen. Todiste, joka on hankittu ilman asianomaisen henkilön myötävaikutusta, on hyödynnettävissä.

14. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on arvioinut itsekriminointisuojan ulottuvuutta lähemmin tilanteissa, joissa salaisella pakkokeinolla on tallennettu rikoksesta epäillyn keskusteluja, kiinnittämällä huomiota epäillyn toiminnan vapaaehtoisuuteen. Rikoksesta epäillyn oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ei ole katsottu loukatun, kun epäilty oli ryhtynyt teknisellä kuuntelulla tallennettuun keskusteluun toisen henkilön kanssa vapaaehtoisesti ja ilman, että epäiltyä olisi saatettu ansaan tai muutoin houkuteltu antamaan lausumia (Khan v. Iso-Britannia 12.5.2000 kohta 36). Vaitiolo-oikeutta ja itsekriminointisuojaa on sen sijaan katsottu loukatun tilanteessa, jossa tutkintavankeudessa olleen seuraan oli sijoitettu poliisin tietolähteenä toiminut henkilö, joka oli voimakkaasti ohjannut epäiltyä keskustelemaan tutkittavana olleesta rikoksesta. Vaikkei epäiltyä ollutkaan suoranaisesti pakotettu keskustelemaan rikosepäilystä, keskustelut olivat syntyneet kohdistamalla epäiltyyn poliisin tietolähteen toimesta psyykkistä painetta ja johdattelua, minkä vuoksi salaisilla pakkokeinoilla tallennettujen keskustelujen ei katsottu syntyneen vapaaehtoisesti ja spontaanisti (Allan v. Iso-Britannia 5.11.2002 kohdat 50 - 52). Toisaalta itsekriminointisuojaa ei ole katsottu loukatun, kun epäilty oli keskustellut häneltä surmaamistoimeksiannon saaneen henkilön kanssa omassa pihapiirissään. Epäilty ei ollut ollut alisteisessa asemassa suhteessa keskustelukumppaniinsa, vaan hän oli voinut vapaasti päättää tapaamisesta ja keskustelusta (Bykov v. Venäjä 10.3.2009 kohta 102).

15. Korkein oikeus toteaa, että pakkokeinolain säännöksillä on määritelty, millaisilla edellytyksillä salaisia pakkokeinoja voidaan käyttää. Esimerkiksi lain 10 luvun 52 §:ssä säädetään eräistä kuuntelu- ja katselukielloista. Pykälässä on säädetty erityisiä rajoituksia muun muassa sille, että kuuntelu kohdistetaan rikoksesta epäillyn ja hänen oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 17 §:n 1 momentissa tarkoitetun läheisensä väliseen viestintään. Sikäli kuin pykälässä säädetyistä rajoituksista ei muuta johdu, telekuuntelussa ja teknisessä kuuntelussa voidaan laillisesti tallentaa myös sellaisten henkilöiden välisiä keskusteluja, joilla on oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 17 ja 18 §:n nojalla vaitiolo-oikeus, taikka muutoin itse- tai läheiskriminointisuojan kannalta herkkiä lausumia. Lähtökohtana täytyy tällöin olla, että salaisilla pakkokeinoilla lainmukaisesti tallennettuja keskusteluja voidaan myös käyttää todisteina, vaikka keskustelut olisivat sinänsä luottamuksellisia.

16. Korkein oikeus toteaa lisäksi, että salaisilta telepakkokeinoilta lähtökohtaisesti puuttuu ihmisoikeustuomioistuimen tarkoittama pakottava elementti. Tämä johtuu jo siitä pakkokeinolain 10 luvun 1 §:stä ilmenevästä ominaisesta piirteestä, että salaisia pakkokeinoja voidaan käyttää niiden kohteiden tietämättä. Telekuuntelulla ja teknisellä kuuntelulla saadaan tietoja kohteen tahdosta riippumatta. Niillä ei pakoteta rikoksesta epäiltyä tai tämän läheistä keskustelemaan tai käyttäytymään itseä tai toista syyllistävällä tavalla. Tilanne voi olla toinen, jos salaisen telepakkokeinon käyttöön poikkeuksellisesti liittyisi edellä perustelujen kohdassa 14 mainittuja muita piirteitä, joiden johdosta epäillyn tai läheisen tahdonmuodostukseen olisi keskustelussa vaikutettu epäasianmukaisella tavalla.

17. Tässä asiassa Helsingin käräjäoikeuden pakkokeinoasioissa tekemillä päätöksillä 22.8.2014 ja 22.10.2014 esitutkintaviranomaiselle on myönnetty lupa kohdistaa telekuuntelua C:n ja B:n käyttämiin teleliittymiin. C:tä ja B:tä epäiltiin tuolloin A:n rikosepäilyihin liittyneistä törkeistä rahanpesurikoksista. Lisäksi Helsingin käräjäoikeuden päätöksellä 23.9.2014 esitutkintaviranomaiselle on myönnetty lupa kohdistaa teknistä kuuntelua muun muassa Vantaan vankilan vankien käytössä olleisiin tiloihin silloin, kun rikoksesta epäilty A on niissä oleskellut.

18. A:n äiti B on edellä perustelujen kohdassa 2 kerrotuin tavoin keskustellut kahdesti puhelimessa poikansa tuttavien kanssa ja kerran henkilökohtaisesti vankilan tapaamistilassa poikansa kanssa. Mainittujen lupien perusteella käytetyillä salaisilla pakkokeinoilla on tallennettu näitä keskusteluja, joissa on tullut esiin seikkoja, jotka liittyvät A:n mahdolliseen osallisuuteen syytteissä tarkoitettuun rikoskokonaisuuteen. Keskusteluista on laadittu syyttäjän kirjallisiksi todisteiksi nimeämät litteroinnit.

19. Mainittuja kuuntelupakkokeinoja on kohdistettu kolmeen eri henkilöön, jotka ovat olleet rikoksesta epäiltyjä. Pakkokeinojen avulla on saatu tallennetuksi ja litteroiduksi B:n keskusteluja henkilöiden tietämättä. Vaikka keskustelut ovat luonteeltaan kuuluneet yksityiselämän suojan piiriin, ne on voitu pakkokeinolain 10 luvun 52 §:stä ilmenevät kuuntelu- ja katselukiellot huomioon ottaen tallentaa pakkokeinolupien perusteella. Asiassa ei ole myöskään ilmennyt, että ylimääräisen tiedon käyttämistä koskevat säännökset estäisivät todisteiden hyödyntämisen.

20. Korkein oikeus katsoo, että jo kyseisten pakkokeinojen luonteesta johtuen niillä ei lähtökohtaisesti ole voitu vaikuttaa kohdehenkilöiden tahtoon tai käyttäytymiseen. Kun asiassa ei ole edes väitetty, että B:tä olisi johdateltu, erehdytetty taikka fyysisen tai psyykkisen paineen avulla ohjattu keskustelemaan poikansa osallisuudesta syytteenalaisiin tekoihin tai että B:n asema suhteessa keskustelun toiseen osapuoleen olisi ollut alisteinen tai muutoin erityisen haavoittuvainen, Korkein oikeus katsoo, että B on ryhtynyt keskusteluihin vapaaehtoisesti. Näin ollen pakkokeinoilla tallennettujen keskustelujen esittäminen todisteena oikeudenkäynnissä ei voi loukata B:n oikeutta olla myötävaikuttamatta läheisensä syyllisyyden selvittämiseen.

Läheisen kieltäytymisoikeus

21. Toiseksi on arvioitava, estääkö B:n vetoaminen kokonaiskieltäytymisoikeuteensa syyttäjän nimeämien todisteiden käyttämisen. Hovioikeus on hyväksynyt B:n kieltäytymisen todistamasta, joten tältä osin kieltäytymisoikeutta ei ole voitu loukata. On kuitenkin arvioitava, merkitsisikö kirjallisiksi todisteiksi nimettyjen litterointien käyttäminen todisteena tosiasiassa läheisen kieltäytymisoikeuden loukkaamista.

22. Korkein oikeus toteaa, että laissa ei ole nimenomaista säännöstä, jonka mukaan tuomioistuin ei saisi hyödyntää läheisen kokonaiskieltäytymisoikeuden vastaisesti hankittua todistetta. Lähtökohtana kuitenkin on, että näyttöä, joka on esitetty vastoin todistamiskieltoa, ei saa käyttää oikeudenkäynnissä (LaVM 19/2014 vp s. 8 ja HE 46/2014 vp s. 92). Todistusoikeuden yleisistä periaatteista johtuu, että näyttönä ei myöskään voida käyttää todistetta, jonka esittäminen tai hyödyntäminen merkitsisi tosiasiassa todistamiskiellon loukkaamista, kiertämistä tai muutoin sen tarkoittaman suojan murtamista. Tätä ilmentää muun muassa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 9 §:n 2 momentin säännös, jonka mukaan henkilöllä, jolla on tuomioistuimessa kuulusteltaessa velvollisuus tai oikeus kieltäytyä todistamasta, ei ole velvollisuutta muun ohella luovuttaa esinettä tai asiakirjaa käytettäväksi todisteena näytön hankkimiseksi salassa pidettävästä tai vaitiolo-oikeuden alaisesta tiedosta. Kunkin todistamiskiellon osalta on kuitenkin erikseen tapauskohtaisesti arvioitava, milloin tällainen kiellon loukkaus voi olla käsillä.

23. Läheisen kieltäytymisoikeudella suojellaan läheisen luottamuksellista suhdetta asianosaiseen. Läheisen kieltäytymisoikeus liittyy muun muassa perustuslain 10 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvattuun yksityis- ja perhe-elämän suojaan. Ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, että tällaisen todistamiskiellon tarkemmassa sääntelyssä valtioilla on laajahko harkintamarginaali (ks. esim. Van der Heijden v. Alankomaat 3.4.2012).

24. Oikeudenkäymiskaaressa säädetty läheisen kieltäytymisoikeus koskee sekä rikos- että riita-asioita ja antaa asianosaisen säännöksessä tarkoitetuille läheisille yleisen oikeuden pelkän läheissuhteen perusteella kieltäytyä oikeudenkäynnissä kokonaan todistamasta. Merkitystä ei ole sillä, mistä seikoista läheistä kuultaisiin. Jos taas läheinen suostuu todistamaan tuomioistuimessa, hän on totuusvelvollinen kuten muutkin todistajat, jollei luvun muista säännöksistä muuta johdu. Vastaavankaltainen vaitiolo-oikeus asianosaisen läheisellä on myös rikosasian esitutkinnassa (esitutkintalaki 7 luku 8 §).

25. Korkeimman oikeuden oikeuskäytäntöä tässä asiassa esillä olevasta kysymyksestä ei ole. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 1995:66 katsonut, ettei vastaajan lähiomaista esitutkinnassa puhutelleen poliisin todistajankertomukseen voitu nojautua näyttönä, kun lähiomainen oli alustavassa puhuttelussa kertonut syytteessä tarkoitetusta teosta ja myöhemmin oikeudenkäynnissä kieltäytynyt todistamasta asiassa. Nyt ei ole kysymys vastaavasta tilanteesta, jossa pyrittäisiin toista todistuskeinoa käyttämällä esittämään näyttöä läheisen rikosprosessin aikaisemmassa vaiheessa esitutkintaviranomaiselle kertomasta, vaan todisteeksi on nimetty B:n muiden henkilöiden kanssa käymiä yksityisluonteisia keskusteluja. Mainitun ratkaisun perusteella ei näin ollen voida tehdä sellaista päätelmää, että B:n keskustelujen käyttäminen todisteena merkitsisi läheisen kieltäytymisoikeuden kiertämistä.

26. Korkein oikeus katsoo, että vastaavasti kuin edellä on läheiskriminointisuojan osalta todettu, myös läheisen kokonaiskieltäytymisoikeutta loukkaisi se, jos todiste olisi hankittu läheiseltä pakottamalla, painostamalla tai muutoin hänen tahdonmuodostukseensa epäasianmukaisesti vaikuttamalla. Kuten edellä kohdassa 20 on todettu, tässä asiassa ei ole esitetty väitteitä tällaisesta epäasianmukaisesta vaikuttamisesta.

27. Läheisen kieltäytymisoikeutta koskevan voimassa olevan säännöksen esitöiden mukaan säännöksen tarkoituksena on suojella asianosaisen ja hänen läheisensä luottamuksellisia ja läheisiä suhteita, jotka voisivat vaarantua, jos toinen osapuoli olisi aina velvollinen kertomaan hänelle luottamuksellisesti uskottuja tai perhe-elämässä saatuja tietoja, jotka voivat olla toiselle haitallisia tai muuten arkaluonteisia. Todistamisvelvollisuus asettaisi osapuolen vaikeaan ristiriitatilanteeseen, jos hänen pitäisi valita valehtelemisen ja toiselle mahdollisesti haitallisten tietojen totuudenmukaisen kertomisen välillä. Tällaisessa tapauksessa voidaan myös asettaa kertomuksen luotettavuus kyseenalaiseksi (HE 46/2014 vp s. 74 - 75). Vastaavien seikkojen on jo vanhastaan nähty olevan läheisen kieltäytymisoikeuden taustalla (esim. Tauno Tirkkonen, Uusi todistuslainsäädäntö, 1949 s. 108; Lauri Hormia, Todistamiskielloista rikosprosessissa II, 1979 s. 74 ja Juha Lappalainen, Siviiliprosessioikeus II, 2001 s. 217). Kysymys on siis todistajan vapauttamisesta luottamussuhteen ja totuusvelvollisuuden välisestä intressiristiriidasta (ks. myös em. Van der Heijden v. Alankomaat kohta 65).

28. Korkein oikeus toteaa, että tässä asiassa B on tehokkaasti vedonnut oikeuteensa kieltäytyä todistamasta eikä häntä ole velvoitettu kertomaan asiasta. Näin ollen hän ei ole joutunut ristiriitatilanteeseen, jossa hänen olisi mahdollisesti tullut valita totuuden kertomisen ja poikansa suojaamisen välillä. B oli käynyt vapaaehtoisesti kyseessä olevia keskusteluja luottamuksellisista, poikansa rikosepäilyihin liittyneistä seikoista. Tällaisten salaisilla pakkokeinoilla jo tallennettujen keskustelujen hyödyntäminen todisteena oikeudenkäynnissä ei sellaisenaan vaaranna hänen ja hänen poikansa välistä luottamussuhdetta. Ne läheisen todistajana antaman kertomuksen luotettavuuteen liittyvät epäilyt, joilla läheisen kieltäytymisoikeutta on myös perusteltu, eivät sovellu nyt kysymyksessä oleviin keskusteluihin, jotka B on käynyt tietämättä keskustelujen tallentamisesta. Nämä näkökohdat koskevat B:n keskusteluja sekä ulkopuolisten että A:n itsensä kanssa. Viimeksi mainitun keskustelun osalta Korkein oikeus toteaa lisäksi, että pakkokeinolain 10 luvun 52 §:ssä säädetyin edellytyksin telekuuntelun ja teknisen kuuntelun kohdistaminen rikoksesta epäillyn ja tämän läheisen väliseen viestintään on nimenomaisesti sallittu. Tämän todisteiden hankkimistavan tekisi pitkälti tyhjäksi se, jos läheisen todistamasta kieltäytymisestä kuitenkin seuraisi kielto käyttää näitä tallenteita todisteina.

29. Korkein oikeus toteaa, ettei todisteiden käyttäminen tosiasiallisesti merkitse läheisen kieltäytymisoikeuden murtamista. Korkein oikeus katsoo näin ollen, että läheisen kieltäytymisoikeuden sääntelystä tai sen tavoitteista ei ole löydettävissä perusteita, joiden johdosta kyseisten kirjallisten todisteiden esittäminen voitaisiin kieltää.

Todisteiden hyödyntäminen

30. Korkein oikeus toteaa johtopäätöksinään, että syyttäjän todisteiksi nimeämät, kirjalliseen muotoon saatetut keskustelut on tallennettu edellä mainittujen pakkokeinolupien voimassaoloaikoina ja että lupien myöntämiselle on jälkikäteenkin arvioiden ollut olemassa perusteet. Kysymys ei siten ole lainvastaisesti tai muutoin virheellisellä tavalla hankitusta aineistosta. Edellä selostetuin tavoin syyttäjän esittämillä todisteilla ei myöskään loukata läheiskriminointisuojaa eikä läheisen oikeutta kieltäytyä todistamasta. Muuhunkaan syyhyn perustuvaa estettä käyttää todisteina syyttäjän nimeämiä litterointeja asiassa ei ole tullut esille. B:tä ei ole kuultu asiassa todistajana eikä hänen muutakaan kertomustaan ole esitetty todisteena, joten myöskään mahdollisuus hänen vastakuulusteluunsa ei ole ollut asiassa merkityksellinen. Näin ollen litterointien käyttämiselle todisteina asiassa ei ole estettä.

Asian jatkokäsittely

31. Asiassa tulee arvioida nyt uusina todisteina sallittujen litterointien sekä muun asiassa esitettävän todistelun kokonaisuutta. Näytön uudelleen arvioiminen tapahtuu soveliaimmin hovioikeudessa. Asia on näin ollen palautettava hovioikeuteen siltä osin kuin se on syyttäjän muutoksenhaun kohteena.

Päätöslauselma

Hovioikeuden 10.2.2016 tekemä päätös kieltää syyttäjän nimeämien B:n keskusteluista 12.9.2014 C:n, 11.10.2014 A:n ja 23.10.2014 Tero-nimisen henkilön kanssa laadittujen litterointien käyttäminen todisteina kumotaan. Asiassa saa käyttää todisteina sanottuja päätöksessä tarkoitettuja litterointeja.

Hovioikeuden tuomio kumotaan A:ta koskevien syytekohtien 8 - 20, 23, 24, 26, 27, 29 ja 31 - 33 osalta sekä A:lle hänen syykseen jo lainvoimaisesti luetuista rikoksista tuomitun yhteisen vankeusrangaistuksen määräämisen ja kohdassa 14 esitetyn hyödyn menettämistä koskevan vaatimuksen osalta. Asia palautetaan edellä mainituilta osin Helsingin hovioikeuteen, jonka tulee ottaa se omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväkseen ja, huomioon ottaen palauttamisen syy, siinä laillisesti menetellä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Ilkka Rautio, Soile Poutiainen, Pekka Koponen, Tuomo Antila ja Tatu Leppänen. Esittelijä Teemu Vanhanen.